.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

torstai 7. huhtikuuta 2011

Aloitetaan Synkronismi-päiväkirja


Synkronismi liittyy läheisesti aarrekarttailuun. Kun astuu visualisoinnin maailmaan niin alkaa tapahtua ihmeellisiä sattumuksia, joita on vaikea uskottavasi selittää kenellekään toiselle. Silloin kun synkronismia tapahtuu itselle, niin tapahtumahetkellä viesti itselle on niin vahva, että sen todellisuus on häikäisevää. Maailma avautuu edessäsi taianomaisena ja ihmeellisenä paikkana, jossa hyvä onni ja iloiset sattumukset seuraavat toinen toistaan. Kuljet kevyesti elämän virrassa, sillä tiedät että voit luottaa kaiken tapahtuvan juuri niinkuin pitääkin.

Miten voit lisätä synkronismia päivääsi? Itse olen kokeillut kerätä muistikirjaan kaikki tapahtumat, jotka tuntuvat ihmeellisiltä yhteensattumilta. Aluksi muistiin kirjattavaa voi tulla vähemmän, mutta seuraamisen myötä synkronismi alkaa lisääntyä. Muutama kesä sitten pääsin hyvään synkronismi-vauhtiin. Mieleeni on jäänyt erityisesti tapaus Kukallinen kesäkassi.

Olin ostanut alkukesästä kukallisen kesäkassin, joka myöhemmin purkaantui ompelusaumasta. Poikkesin siksi kauppakeskuksen laukkuliikkeessä näyttämässä kassiani. Myyjä kertoi, että asioista päättävä omistaja tulisi paikalle n. vartin kuluttua, joten lähdin hetkeksi isoon kosmetiikkaliikkeeseen, josta nopeasti löysinkin sopivaa ostettavaa. Kun olin maksamassa niin myyjä tarjosi minulle kaupanpäälliseksi kaunista kankaista kesäkassia, joka liittyi ostamiini tuotteisiin. Otin kassin mielelläni. Nyt olkapäälläni oli kaksi kesäkassia. Laukkuliikkeeseen palatessani omistaja totesi, että he korjauttavat kukallisen kassini ja minun olisi siksi jätettävä kassi heille. Olin huvittunut ja onnellinen. Siirsin tavarat uuteen kassiini, joka oli sopivasti valmiiksi ilmestynyt korvaamaan puuttuvaa kassia. Olin seurannut synkronismia jo jonkin aikaa aktiivisesti ja nyt homma alkoi selvästi tuottaa tulosta.

Aloitan nyt uudelleen synkronismin muistiin kirjaamisen ja otan mielelläni teitä lukijoita tähän mukaan. Kerron täällä heti kun alkaa tapahtua.

Synkronismista innostuin nyt uudelleen, kun kävin tänä aamuna Olemme - Kaiken - Sisällä blogissa. Siellä kerrotaan mitä synkronismi on. Pääset lukemaan tekstin tästä.

Myös Tähtisilmän blogissa on synkronismi-asiaa. Klikkaa tästä.

10 kommenttia:

Runotalon Sari kirjoitti...

Taisipa tapahtua heti: en ihan ymmärtänyt miksi valitsin tuon kuvan, mutta nyt huomasin että kuvassa on kirja avoinna eli se on varmaan se synkronismi-päiväkirja ;)

Laventeli kirjoitti...

Tähtisilmän kirjoitus tukee minun kirjoitustani avartavasti.
Kiitos myös sinun tekstistäsi Sari.
Kaikella on tarkoituksensa.

AnCa. kirjoitti...

Synkronismi - nuo ihanat iloa ja oivallusta rönsyilevät tapahtumaketjut elämässä, jotka vakuuttavat, että olet juuri oikealla tiellä ja universumin sekä suuremman tarkoituksen kanssa samassa rytmissä. ♥

SeijaTuulikki kirjoitti...

Mukavaa kun Synkronismi - toimii :)

Sunnuntaita :)

Se tuuli....

Laventeli kirjoitti...

Minähän olen vetänyt kameraa vetovoiman lailla puoleeni jo jonkun aikaa ja puhunut blogissani siitä että kuvauskurssille on hyvä päästä - kuvailin eilen puusta sammalta makrolla ja naapurin rouva kysyi että mitäs sinä tiirailet, kerroin opiskelevani makrokuvausta ja että pidän luonnon kuvaamisesta. Hän kysyi että tiesitkö että meidän kylällä alkoi viime viikolla kamerakerho, mene ihmeessä sinne, siellä saat myös opastusta!!! Ihanaa synkronointia. Kyllä se kamerakin tulee, sillä kerhoon menen vissisti.

Runotalon Sari kirjoitti...

AnCa, siinäpä se on tiivistetysti ja kauniisti sanottu eli taidat olla hyvinkin synkronismissa ja ihan asian ytimessä. Kyllä, se on hienoa ja ihmeellistä niin monella tavalla. Taikaa :)

Laventeli, tuo on niin hyvä malliesimerkki - aivan mahtavaa! Jokohan pääsit kurssille?
Itselleni sattui tänään pari hauskaa synkronismi-juttua, jotka täytyykin nyt muistaa laittaa muistiin, että saan taas kokea niitä lisää: se mihin kiinnitän huomioni lisääntyy periaate!

Anna kirjoitti...

Mielenkiintoista. Pitääpä minunkin alkaa synronisoimaan, jospa alkaisin huomata niiden hyvien asioiden ketjua..jo tänään.

Runotalon Sari kirjoitti...

Anna, minulle on tänäänkin tapahtunut niin monta hyvää pientä asiaa. Tunnen, että pohdin jotain asiaa, sitten se jää ikäänkuin ilmaan odottamaan vastausta, sanon itselleni, etten murehdi sitä...menee muutama tunti tai nukun yön yli ja jostain tulee joku asia, joka johdattaa minut sopivan vastauksen äärelle. Yleensä vastaus on sellainen, etten olisi osannut kuvitella mitään sen suuntaistakaan.

Luotetaan sydämeen ja tunteeseen eikä rasiteta liikaa mieltämme. Toivon sinulle paljon synkronismia viikonloppuusi eli ihmeellisiä pieniä yhteensattumia :)

Anonyymi kirjoitti...

Synkronismia tyydyttämään egoa, mikä ettei.

Runotalon Sari kirjoitti...

En ihan tiedä mitä pitäisi ajatella, mutta julkaisen kommentin tänne uusia ajatuksia ja näkökulmia herättämään.