.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Mitä haluan ja mitä tarvitsen

Tein eilen illalla aarrekarttakurssin tehtävän, jossa mietitään mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee. Huomasin taas kerran haluavani eri asioita kuin mitä tarvitsen. Tehtävässä pohditaan perusteellisesti elämän eri osa-alueita. Tehtävä on oikeastaan aika yksinkertainen, mutta silti se joka kerta herättää miettimään tarkemmin monia asioita. Olen ilmeisesti hyvässä vaiheessa, sillä olen vähän kuin hukassa tavoitteideni kanssa juuri nyt. Uudistumisen tunne ja tarve alkaa nostaa päätään.

Tänään teen seuraavan tehtävän, jossa voin toivoa mitä tahansa ja miten paljon tahansa. Yllättäen se ei olekaan helppoa!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Parantava sateenkaari - väriterapiaopas- Helena Luukkonen

Tunnelmakarttaani analysoidessa olen tutkinut myös värejä. Vaaleanpunaisesta väristä Helena Luukkonen kirjoittaa väriterapioppaassaan Parantava sateenkaari seuraavaa:

" Vaaleanpunainen on todella maailmaa syleilevän rakkauden väri. Vaaleanpunainen vaikuttaa ympäristöönsä rauhoittavasti. Jos vaaleanpunaisia ajatuksia lähettää itsestään ulkomaailmaan, ovat ne aina ehdoitta annettua rakkautta, joka säteilee ympäristöönsä ja rauhoittaa lähellä olevia vihamielisiä ihmisiä.

Vaaleanpunainen yhdistää ihmiset toisiinsa kaikkialla maailmassa. Maapallomme kaipaa syvästi vaaleanpunaista, tuota yli rajojen ja rotujen ulottuvaa tunnetta. Valeanpunaiseen liittyy huoli koko maapallon hyvinvoinnista, koska siinä yhtyy maan punainen ja taivaan valkoinen.

Vaaleanpunainen arvostaa huomattavasti muiden tunteita ja pyrkii saamaan muissa ihmisissä heidän voimavaransa parhaiten esille. Hän voi auttaa muita toteuttamaan unelmiaan. Kasvu ja edistys ovat elintärkeitä vaaleanpunaiselle.

Häntä vetävät puoleensa kaikki suuret operaatiot tai projektit, joissa tarvitaan kykyä nähdä tilanteen molemmat puolet ja taito sovittaa ne yhteen. Punainen hänessä aiheuttaa suuren tarpeen saavuttaa, mutta ei hän muilta odota sen enempää kuin on itse valmis antamaan.

Aika ajoin muut voivat pitää vaaleanpunaista vaativana ja tunteettomana, vaikka hän sisimmässään haluaa vain auttaa muita. Tuo halu saavuttaa ja toteuttaa unelmiaan on niin suuri, että voi tuntua vaikealta päästä häntä lähelle.

Värillä on myös omat kielteiset puolensa. Jos vaaleanpunainen alentuu vain punaisen tasolle kieltäen valkoisen itsessään, unohtaa hän yhteisöllisen palveluhalun. Silloin hän tyytyy fyysiseen jättäen henkisen tason. Tuolloin hän voi olla hyvin kontrolloiva ja muita dominoiva. Sisimmässään vaaleanpunaisen pyrkimys on olla opas, järjestelijä eikä hallitsija."
Huom. Tämä teksti on vain lyhennelmä. Kirjassa on pidempi teksti vaaleanpunaisesta kokonaisuutena.

Löysin tämän kirjan kirjastosta ja nyt minun on saatava sellainen omaksi. Jos sinäkin tarvitset kirjaa, jossa on hyvää tietoa väreistä, niin voit tilata kirjan netistä  osoitteesta http://www.uniomystica.fi/

Tunnelmakartan hallitsevilla väreillä ja symboleilla on omat tärkeät merkityksensä. Niihin kannattaa tutustua lähemmin ja poimia itselle ne asiat, jotka tuntuvat omaan sisimpään kolahtavan.

Tässä vielä linkki Helena Luukkosen sivuille, jossa tietoa väriterapiasta ja paljon muutakin mielenkiintoista.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Valokin tunnelmakartta

Tänään sain lopullisesti valmiiksi tunnelmakarttani. 
Kartan valmistelu, oli kivaa ja
mielenkiintoista puuhaa.
Ensin meinasin sortua, täydellisyyden tavoitteluun.
Mielessäni oli määrätty kuva, jonka olisin halunnut löytää, takerruin sen etsiskelyyn.
Myös kysymys: Mitä oikeasti haluan? piti esittää moneen kertaan itselleen. Materiaalia kertyi paljon,
10 kuvan valinta, oli pitkän pohdinnan tulos. Varsinaista aarrekarttaakin varten, löyti jo paljon kauniita kuvia, joita voin käyttää.

En tiedä miksi valitsin juuri kyseiset kuvat. Se varmasti selviää myöhemmin.

Nyt asetan uutukaisen karttani sänkyäni vastapäätä, jotta voin katsella sitä, 
nukkumaan mennessäni:)
Paneudun seuraavaksi, Sarin lähettämään tehtävään no:2

Runotalon Sarin uusin tunnelmakartta

Eilen sain valmiiksi uusimman tunnelmakarttani. Laitoin sen makuuhuoneen seinälle vastapäätä sängyn päätyä niin, että voin nähdä sen helposti nukkumaan mennessä. Tunnelmakartan analysointi on syvällistä itsetutkiskelua. On etsittävä yhteneväisyyksiä ja kysyttävä itseltään: " Mitä tämä kuva minulle merkitsee?"
Kurssilaisena saat minulta useita valmiita kysymyksiä mietittäväksesi. Lisäksi kurssilla tehdään tehtäviä, jotka auttavat selventämään mitä oikeasti haluaa. Tunnelmakartassa on alitajuntamme viesti meille elämämme syvällisestä tarkoituksesta. Tästä kartasta minun olisi löydettävä tärkein päätavoite varsinaiseen aarrekarttaani. Minun on nyt mietittävä rauhassa muutamia päiviä tätä asiaa.

Väreillä ja eläimillä on omat merkityksensä. Minun on tutkittava, mitä merkitsee se, että valitsin tällä kertaa lähes pinkin sävyisen pohjapahvin.¨Tahdoin jättää vaaleanpunaisen sävyn hieman näkyviin kuvien välistä, vaikka yleensä olen halunnut liimata kuvat kiinni toisiinsa. Sekin luultavasti kertoo minusta jotain.

Tässä alla muutama hyödyllinen linkki väreihin ja voimaeläimiin liittyen.





keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Anna sielusi ohjata - Denise Linn

Tänään esittelen yhden rakkaimmista kirjoistani. Denise Linn on kirjoittanut 28 päivän ohjelman löytääksesi todellisen itsesi. Ohjelma selkeyttää ja puhdistaa niin mieltä kuin myös kehoa. Denise opastaa löytämään omat todelliset tarpeet ja antaa voimia toteuttaa niitä sekä löytämään oman elämänrytmin, joka antaa sisäistä rauhaa. Lisäksi Denise neuvoo miten oppia rakastamaan itseään. Olen suorittanut kirjan tehtävät useamman kerran ja aina ollut yhtä ihastunut harjoitusten voimaan. Harjoituksia voi tehdä kevyesti tasolla yksi tai täysillä mukana tasolla kolme. Aarrekarttailijalle kirja on hyvä apuväline. Denise Linnillä on omat nettisivut, sinne pääset tästä.

Tässä ote kirjasta:

" PÄIVÄ 13 (vesi) , KIITOLLINEN ASENNE

Eräs nopeimmista tavoista kohdata sielunsa on kiitollisuuden osoittaminen. Meillä on monesti niin kiire, ettemme ehdi olla kiitollisia siitä mitä meillä on. Kiitollisuus on kuitenkin onnen avain.
Luot sitä mihin elämässäsi keskityt. Kun osoitat kiitollisuutta jostakin, mitä sinulla on, saat sitä yhä runsaammin elämääsi. Jos taas keskityt siihen , mitä sinulta puuttuu, lähetät maailmankaikkeuteen viestin puutteesta, joka sen seurauksena vain lisääntyy. Jos taas keskityt osoittamaan kiitollisuutta kaikesta siitä mitä olet ja mitä sinulla on, alkaa tapahtua ihmeitä.

Päivän tukilause Sisälläni vallitsee aina hiljaisuus ja rauha.
Tänään Keskity tänään siihen, mikä on hienoa jokaisessa tapaamassasi ihmisessä ja jokaisessa päivän kokemuksessa. Mikä tässä ihmisessä on hienoa? Mitä arvokasta saan tästä kokemuksesta?" 

Anna sielusi ohjata, Denise Linn, Era Nova Publishing Oy, www.eranova.fi 
3.11.2014: Kirjan painos on loppunut, mutta kirjastoista onneksi löytyy.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Uusi tunnelmakarttani






Rakennan itselleni uutta aarrekarttaa ja aloitan valmistamalla uuden tunnelmakartan. Kuvassa ovat valmiina lehdistä löytämäni kuvat. Nyt niitä on oikeaoppisesti tasan 10 kpl. Näin siksi, että oppisin valitsemaan. Aarrekarttailussa on tärkeää osata päättää mitä tahtoo, joten tunnelmakartan kuvien valinta on hyvää harjoittelua.

Kuvat ovat pöydällä sikinsokin odottamassa, että saisin ne mieluisaan järjestykseen. Tässä ei pidä käyttää järkeään vaan asetella kuvat tunteen pohjalta: mikä tuntuu hyvältä on oikein - aivan kuten usein elämässä muutenkin.

Seuraavaksi on hankittava tarpeeksi iso pahvi, johon voin kiinnittää kuvat paikoilleen.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Luova visualisointi - Shakti Gawain

 

Tässä on kirja, joka minun olisi pitänyt hankkia omaksi jo kauan sitten. Kuukausi sitten sain sen vihdoin ikiomaksi. Olen pitkään tiennyt, että Shakti Gawain tietää paljon visualisoinnista, mutta tämä kirja yllätti suurenmoisesti kaikki odotukseni. Sitä ei voi laittaa kirjahyllyyn vaan se kulkee mukanani aamupalalle ja yöpöydälle.
Aarrekarttailusta kiinnostuneelle Luova visualisointi on perusteos. Kirjassa kerrotaan miten visualisointi toimii ja miten monilla eri tavoilla sitä voi käyttää. Olen tehnyt aamuisin kirjan ohjeiden mukaisia meditaatioita ja huomannut ne erittäin tehokkaiksi. Kirjassa on oma lukunsa myös aarrekartoista.
Kirjan viimeinen sivu kertoo näin:
" Elämäsi on taideteoksesi
Ajattelen mielelläni olevani taiteilija, jonka suurin taideteos on oma elämä. Jokainen hetki on luova hetki ja jokainen hetki sisältää rajattomia mahdollisuuksia. Voin jatkaa siihen tapaan, kuin aina ennenkin, mutta voin myös etsiä uusia vaihtoehtoja ja kokeilla jotakin uutta, parempaa ja palkitsevampaa. Jokainen hetki tarjoaa uuden tilaisuuden uuden päätöksen tekemiseen.
Mitä ihanaa peliä me pelaammekaan, ja miten ihanaa taidetta se onkaan..."
Luova Visualisointi, Shakti Gawain, Kustannus Oy Taivaankaari, www.taivaankaari.fi

Tekemiäni tunnelmakarttoja








Näissä kuvissa on tekemiäni tunnelmakarttoja. Tunnelmakartta on viesti alitajunnaltamme. Siihen kerätään 10 kuvaa, jotka vain tuntuvat hyviltä ja vetävät puoleensa. Kuten huomaat, en ole aina pystynyt noudattamaan sääntöjä - kuvia on liiankin kanssa ja osa niistä on liian pieniä. Selkeys ja näkyvyys on kartoissa hyvä asia. Tunnelmakartta on hyvä tehdä ennen varsinaisen aarrekartan tekemistä.

Kuvien 2 ensimmäistä karttaa ovat vuodelta 2006. Silloin olin juuri suorittanut Marika Borgin aarrekarttaohjaajan kurssin ja olin erityisen innoissani. Muutaman vuoden kuluttua aarrekartta-asiat olivat kuin unohtuneena minulta, mutta sitten palasin niiden ääreen uudella energialla.

Tunnelmakartan kuvien lopullinen selkeytyminen itselle saattaa viedä useita vuosia. Ihmettelin kovasti miksi minulla on niin paljon kauniita lähikuvia kukista kartassani. Silloin en harrastanut valokuvausta mitenkään normaalia enemmän. Olin kyllä varhaisnuoruudessa kuvannut maisemia muutaman vuoden, mutta sekin oli mennyt ohi. Kun katson tuota tunnelmakarttaa tänään ja menen sitten runotalon blogiin niin ymmärrän täysin mistä oli kysymys. Minun intohimoni on kuvata kukkia. Nykyisin minulla on hyvä kamerakin juuri sitä varten. Tunnelmakartat ovat oikeasti aika taianomaisia.

Kolmantena oleva kartta ei ole vielä vuodenkaan ikäinen ja siksipä se on minulle enimmäkseen iso arvoitus. Siitä minun olisi löydettävä joku johtolanka siihen mitä aarrekartassani pitäisi olla.


torstai 8. heinäkuuta 2010

Lähtöpisteessä

 

Että voisi edetä johonkin suuntaan, on ensin selvitettävä missä on. On hyvä miettiä, mistä on tullut ja minne on menossa.
Olen kiitollinen, etten ole saanut kaikkea valmiina. Minulla on ollut ilo tehdä asioita oikeasti itse. Jotain olen jo saavuttanutkin, mutta vielä on paljon sellaista joka odottaa täyttymystään. Tärkeintä on olla matkalla ja muistaa nauttia siitä.
Mikä onni, ettei Runotaloni ole vielä valmiina. Miten muuten voisin toteuttaa teille tänne aarrekarttani ja testata sen toimivuutta käytännössä, jos minulla olisi jo kaikki mistä unelmoin? Tilanteeni on aivan mahtava: minulla on ison pohjalaistalon kokoinen unelma eikä laisinkaan pääomaa sen laittamista varten. Tässä jos missä on tilaus aarrekartalle!
Onko sinulla yhtä hieno tilanne? Kaukaiselta tuntuva haave, joka yhä vain odottaa toteuttamistaan? Tai jokin muu tilanne elämässäsi, jonka haluaisit muuttaa erilaiseksi? Lähde rohkeasti mukaan. Ehkäpä meitä odottaa menestystarina!
Minun ja Runotalon tarinaa voit seurata täällä.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Tervetuloa Aarrekarttamaailmaan!

 
Tästä se alkaa: Aarrekarttamaailma.
"Ensin on vain pieni piste, joka laajenee ja laajenee kuin spiraali. Voit olla osana tuota loputonta spiraalia."
Omistan tämän blogin erityisesti Runotalon aarrekarttakurssilaisille, jotka suorittavat kurssia sähköpostin välityksellä. Toivon, että saatte täältä rakennusaineita, inspiraatiota ja energiaa sekä mahdollisuuden löytää samanhenkisiä ystäviä. Toki tänne ovat tervetulleita kaikki aarrekartasta ja itsensä kehittämisestä kiinnostuneet. Ehkä täältä löytyy se pieni kipinä, joka rohkaisee osallistumaan oikealle kurssille.
Lähden tekemään omaa aarrekarttaani täällä blogissa, jolloin kaikilla on mahdollisuus oppia aarrekartan tekemisen niksejä. Samalla kerron myös miten hyvin kartassa tavoittelemani asiat toteutuvat.
Kerään tänne sopivia kuvia, joita saa vapaasti kopioida omaan aarrekarttakäyttöön. Otan vastaan myös kuvalahjoituksia sähköpostitse.
Kerron kirjoista, joista olen saanut apua itsetuntemuksen polulla sekä muitakin hyväksi kokemiani keinoja elämänmyönteisen ja läsnäolevan olotilan saavuttamiseksi.
Voit kysyä neuvoa aarrekartan tekemiseen liittyen tai kertoa omista kokemuksistasi.
Otan mielelläni rohkeimmilta sähköpostitse vastaan kuvia tai kertomuksia teidän tekemistä aarrekartoista julkaistavaksi täällä blogissa. Näin voitte kannustaa sekä itseänne julkistamalla tavoitteenne että myös samalla innostaa muita.
Henkilökohtaisen aarrekarttakurssin voit tilata Runotalon nettikaupasta.