.

.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pohjapahvi valmiiksi - siitä se lähtee!


Poikkesin kertomaan, että kohta startataan aarrekarttojen kanssa. Menen huomenna ostamaan ison vihreän pahvin karttaa varten. Pahvin pohjavärillä on merkitystä, joten tässä alla pari linkkiä väreihin, toki voi yhdistellä tarvittavat värit karttaan monin tavoin tai peittää pahvin kokonaan kuvilla, jolloin pohjavärillä ei ole merkitystä. Mutta minä kaipaan nyt kovasti vihreää karttaani.




Vihreä tarkoittaa harmoniaa; sen vaikutus on vakauttava. Vihreä merkitsee selkeyttä ja ymmärrystä. Se auttaa ihmistä tekemään parhaansa ja löytämään oman paikkansa. Se merkitsee itsensä hyväksymistä.

Kaikki tuo tuntui nyt sopivan minun karttaani. Haluan myös jatkossa viettää paljon aikaani puutarhan vihreydessä, joten sekin inspiroi tähän värivalintaan. Toivottavasti teilläkin on hyvä fiilis aloittaa uusi kartta. Tästä se lähtee!  (ellette jo ole aloittaneetkin?)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kutsu yhteiseen aarrekarttakokeiluun


KUTSU

Voit olla Runotalon aarrekarttakurssilainen nykyinen tai jo valmistunut tai kuka tahansa, joka on kiinnostunut toteuttamaan oman unelmansa tai tavoitteensa aarrekartan avulla. Kutsun sinut mukaan kokeilemaan yhdessä aarrekartan tehoa ja voimaa.

Olen huomannut, että vaikein vaihe aarrekarttailussa on varsinaisen kartan tekeminen. Kaikki muu onnistuu vielä aika helposti. Aion aloittaa täällä kokeilun, jossa teen uuden Runotalo-unelmaani kuvaavan kartan. Toivon, että siitä olisi hyötyä tämän blogin lukijoille, kurssilaisille ja muille tänne löytäville.

Voit olla mukana kommentoimalla ja kertomalla omia ajatuksiasi aarrekarttailusta. Toki voit olla mukana vain seuraamalla mitä täällä tapahtuu.

Tavoitteeni on, että uusi kartta lähtisi valmistumaan viimeistään helmikuun alussa. Nyt en tee enää pohjatyötä tunnelmakartan muodossa, sillä olen tehnyt sen jo niin monesti ja uskon jo tietäväni mitä haluan. Aarrekarttakurssilla on paljon tehtäviä, jotka auttavat selvittämään omia todellisia sydämen toiveita, joten jos tarvitset selkeytystä ensin niin voit tilata oman kurssin nettikaupasta tai tutustua täällä blogissa olevaan materiaaliin.

Lähden ensi viikolla talvilomalle, mutta palaan tänne pian lomani jälkeen ja sitten lähdetään tosissaan liikkeelle. Jätä kommenttia, jos olet mukana tekemässä omaa karttaasi ja toteuttamassa unelmaasi.