.

.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Tunnen,
että löydän
Runotalolleni tontin


Kirjoitan tämän, koska edellisessä postauksessani kirjoitin visualisoinnin lakien vastaisesti. Nyt olen varma, että onnistun.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tontin hankinta - aarrekartta


Jälleen minulla on meneillään aarrekartan testaus. Eräs Runotalolle sopiva paikka on mielessäni. Olen tulostanut kartan ja sijoittanut Runotalon kuvan kartalle paikoilleen.

Monikin paikka on kiinnostanut minua ja olen tiedustellut tonttia aika ahkerasti viime aikoina. Tämä paikka josta nyt haaveilen tuntuu erityisen mieluisalta. En vain tiedä, voinko sitä milloinkaan saada. Tämä on niin jännittävää, että en voi julkaista salaista aarrekarttaani täällä julkisesti. Jos onnistun saamaan haluamani niin laitan kartan sitten tänne näkyviin jälkikäteen. Tällä hetkellä asia on vielä keskeneräinen.

Kävi miten kävi niin toivon, että syksyyn mennessä minulla vihdoinkin olisi talolle paikka. Ehkä minun pitäisi todeta, että syksyllä talolla on paikka eli en toivo vaan päätän niin.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ajatuksen voima testi


Ajatuksen voima on vahva. Eläinten kanssa voi tehdä testejä ajatuksen voimasta. Silloin voi huomata miten paljon omat ajatuksemme vaikuttavat kaikkeen. Miten paljon heijastammekaan itsestämme asioita ympärillemme.

Testini toimii näin: Silitän koiraani hellästi ja keskittyneesti, mutta en puhu sille ääneen. Sanon mielessäni kauniita ja rakkaita sanoja koiralleni. Pian huomaan koiran höristävän korviaan ikäänkuin se kuulisi viestini. Jatkan ajatuksiani kunnes koirani katsoo minua silmiin. Katseidemme kohdatessa tunnen, että ymmärrämme toisiamme, että koirani todella vastaanottaa viestini. Kokemus on vaikuttavan vahva. Suosittelen kokeilemaan tätä.

On hyvä muistaa joka päivä miten valtava vaikutus omilla ajatuksillamme on kaikkiin tilanteisiin. Kannattaa odottaa hyviä asioita ja ajatella kaikista ihmisistä hyvää. Silloin päivistämme tulee mukavia ja kohtaamiset ihmisten kanssa sujuvat hyvin.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Mistä tunnistat oman polkusi?


Olen löytänyt luovan ja inspiroivan hetkessä olemisen viime aikoina usein. Toteutan asioita sen mukaan mikä tuntuu hyvältä juuri sillä hetkellä. Kesä tuntuu edistävän luovaa flow - olotilaani.

Kuvassa oleva naulakko työkaluille syntyi hetkessä. Toki mielessäni on väikkynyt jotain tuon tapaista, mutta olen antanut sen odottaa rauhassa. Idea muhii jossain alitajunnassa ja kun se on valmis eli suorastaan huutaen vaatii toteutusta niin silloin on aika antaa sen tulla valmiiksi.


Leikittely on flowta ja läsnäoloa parhaimmillaan. Olin jo pitkään haaveillut peilin käytöstä puutarhassa kuvatessa ja vihdoin tuntui, että oli sopiva hetki. En ajatellut aamulla, että tänään teen sen töiden jälkeen. En suunnitellut. Teen sitä mikä tuntuu hyvältä sillä hetkellä.


Jo usemman päivän ajan katselin ohi kulkeissani kuihtuvia narsissin kukkia. Eräänä iltana nappasin pienen korin käteeni ja keräsin kukat talteen koriin. Kerätessäni kukkasia sain idean niiden kuvaamisesta. Siitä puolestaan kuvatessani syntyi mielikuva siitä miten puutarhani on oma ihmeellinen kuvausstudioni. Tästä kulusta syntyi blogiteksti.

Elämän ja hetken virrassa oleminen eli läsnäolo hetkessä auttaa kuulemaan oman sisimmän ääntä ja noudattamaan sen viitoittamaa polkua. Jokaiselle meistä tuo polku on ihan omansa. Mistäkö tunnistat oman polkusi? Sydämesi ilosta, joka on niin voimakasta, ettet voi estää kyyneleitä virtaamasta poskillesi. Silloin tiedät tekeväsi sitä mitä rakastat.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Pähkähullu visualisointitesti


Olen kyllä hassunkurinen, mutta kokeilen ihan testimielessä josko vaikka tärppäisi. Eihän sitä koskaan tiedä!

Leena Lumi blogissa on tämän kirjan arvonta tänään klo 12 asti. Nyt visualisoin itselleni vahvasti tämän kirjan voiton. Keskityn katsomaan kirjan kantta, koen sen kauneuden ja tunnen vahvasti miten haluan itselleni juuri tämän kirjan. Ajatuksissani pidän avointa kirjaa sylissäni. Oi, se on aivan IHANA.

Osallistujia arvontaan on tosi paljon, joten jos tämä onnistuu niin tämä on jo tieteellinen todiste :)


Tulipa mieleeni miten pienenä tyttönä halusin voittaa siskoni kanssa varsan eräästä arvonnasta. Silloinkin oli kyllä visualisointi tosi vahvaa. Ei vaan tullut varsaa meidän kotiimme.

No, katsotaan miten tässä käy. Se selviää aika pian.

Kirja on muuten Ilona Pietiläisen ja hänet löydät Sateenkaarentaa blogista.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Ihmissuhteiden hyödylliset säännöt


Tästä Alitajuntasi voima / Joseph Murphy kirjasta löydät monen muun mielenkiintoisen asian lisäksi

Ihmissuhteiden hyödylliset säännöt

1. Alitajuntasi on kopiokone, joka toistaa sen, mitä sinulla on tapana ajatella. Ajattele hyvää toisesta, niin itse asiassa ajattelet hyvää itsestäsi.
2. Vihainen ja kiukkuinen ajatus on mielen myrkkyä. Älä ajattele pahaa toisesta, sillä silloin ajattelet pahaa itsestäsi. Sinä olet oman maailmankaikkeutesi ainoa ajattelija ja ajatuksesi ovat luovia.
3. Ajatuksesi ovat luova väline. Sen vuoksi se, mitä toisesta ajattelet ja miten häntä kohtaan tunnet, toteutuu omassa kokemusmaailmassasi. Tämä on "kultaisen säännön" psyykkinen merkitys. Niinkuin haluat ihmisten ajattelevan sinusta, ajattele sinä samoin heistä.
4. Jos petät, ryöstät tai petkutat toista, aiheutat itsellesi puutetta, menetyksiä ja rajoitteita. Alitajuntasi tallettaa sisäiset motiivisi, ajatuksesi ja tunteesi. Jos nämä ovat luonteeltaan negatiivisia tai liittyvät menetyksiin, rajoituksiin tai huoliin, niin saat itse osaksesi monenlaisia harmeja. Itse asiassa sen mitä teet toisille, teet itsellesi.
5. Sen hyvän minkä teet, sen ystävällisyyden minkä osoitat, sen rakkauden ja hyvän tahdon, minkä lähetät itsestäsi ulkomaailmaan, saat moninkertaisena takaisin.
6. Maailmassasi sinä olet ainoa ajattelija. Olet vastuussa siitä, mitä ajattelet toisesta henkilöstä. Muista, että tuo toinen ei ole vastuussa siitä mitä sinä hänestä ajattelet. Ajatuksesi toistuvat todellisuudessa. Mitä sinä juuri nyt ajattelet lähimmäisestäsi?
7. Kasva henkisesti aikuiseksi ja salli muiden ihmisten olla erilaisia kuin sinä itse. Heillä on täysi oikeus olla eri mieltä kanssasi ja sinulla on sama vapaus olla eri mieltä heidän kanssaan. Voit olla eri mieltä olematta epämiellyttävä.
8. Eläimet vaistoavat negatiivisia värähtelyjä ja näykkivät niitä lähettäviä ihmisiä. Jos rakastat eläimiä, ne eivät koskaan hyökkää kimppuusi. Monet ihmiset ovat aivan yhtä herkkiä kuin koirat, kissat ja muut eläimet.
9. Käymäsi sisäinen vuoropuhelu, joka esittää sisälläsi liikkuvia ajatuksia ja tunteita, toteutuu toisten ihmisten reaktioina sinua kohtaan.
10. Toivo toiselle sitä, mitä toivot itsellesikin. Tässä on avain sopusointuisiin ihmissuhteisiin.
11. Muuta ajattelutapaasi ja arvosteluasi työnantajaasi kohtaan. Tunne ja tiedä, että hän noudattaa "kultaista sääntöä" ja rakkauden lakia, niin hän käyttäytyy samoin sinua kohtaan.
12. Kukaan ei voi ärsyttää sinua tai vihastuttaa sinua, ellet itse anna siihen lupaa. Ajatuksesi ovat luovia, voit vihan sijasta siunata. Jos joku kutsuu sinua haisunäädäksi, sinulla on vapaus sanoa hänelle: "Jumalan rauha täyttäköön sielusi."
13. Rakkaus on oikea tie, jos haluat tulla toimeen ihmisten kanssa. Rakkaus on ymmärtämistä, hyvää tahtoa ja sitä, että kunnioitat toisessa ihmisessä olevaa jumalallisuutta.
14. Et vihaisi kyttyräselkää tai raajarikkoa. Tuntisit heitä kohtaan myötätuntoa. Tunne myötätuntoa ja ymmärtämystä niitä henkisiä kyttyräselkiä kohtaan, jotka on ohjelmoitu kielteisesti. Kaiken ymmärtäminen on kaiken anteeksiantamista.
15. Iloitse toisten menestyksestä, ylennyksistä ja hyvästä onnesta. Kun näin teet, vedät itse puoleesi hyvää onnea.
16. Älä koskaan anna periksi toisten ihmisten vihanpurkauksille ja raivokohtauksille. Luovutusvoitto ei ole mikään voitto. Älä alennu kynnysmatoksi. Pidä kiinni ihanteistasi tietäen, että se ajatusmaailma, joka antaa sinulle rauhan, onnen ja ilon tunteen on oikea, hyvä ja tosi. Se mikä siunaa sinua siunaa kaikkia.
17. Et ole muuta velkaa kenellekään kuin rakkautta ja rakkaus merkitsee sitä, että toivot kaikille sitä, mitä toivot itsellesikin - terveyttä, onnea ja kaikkia elämän hyviä asioita.