.

.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Runotalon aarrekartan tarina

Tämä Runotalon aarrekartta syntyi aika erikoisella tavalla:

Kuvassa oleva runotalo on leikattu ääriviivojaan myöten irti aiemmasta aarrekartastani, jossa talo oli Jalasjärvellä omalla alkuperäisellä paikallaan. Leikkasin talon irti, kun ymmärsin, että saadakseni sen siirtymään se ei voi olla kuvassa omalla tontillaan. Kun nostin talon irti tontiltaan niin pian se jo saatiinkin purettua myös todellisuudessa.

Talo leijui pitkään yksinään tarralla kiinni jääkaapin ovessa. Jääkaapin ovessa roikkui myös kalenteri, jossa on kauniita maisemakuvia. Eräänä yönä talo oli pudonnut lattialle ja aamulla unenpöpperöinen avopuolisoni nosti sen takaisin paikoilleen. Saapuessani itse jääkaapille hieman myöhemmin, jouduin hieraisemaan silmiäni toisenkin kerran. Miten ihmeessä Runotalo oli löytänyt itselleen paikan kauniista syksyisestä maisemasta?

Oikaisin taloa pikkuisen ja siihen se sai jäädä. Yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että talon lopullinen maisema voisi hahmottua tuon kuvan tapaiseksi. Ehkä vesi ei ole ihan noin lähellä taloa, mutta tontilla jota olen käynyt katsomassa ja tällä hetkellä vakavasti harkitsen Runotalon tontiksi on mahdollista kaivaa lampi talon taakse.

Tämä kalenterimaisema on nyt Runotalon aarrekartta ja teen siitä myös tietokoneeni työpöydän taustakuvan. Että aarrekartta toteutuisi, on muistettava myös energisoida karttaa säännöllisesti omilla ajatuksilla eli on kuviteltava elämää, jossa haave on jo totta. Näin uskotaan vetovoiman lain toimivan. Saadakseen energiaa on tuhlattava sitä (liikunta on hyvä esimerkki) ja saadakseen rahaa on sitäkin liikuteltava...ja niinhän se on, että se mihin keskittää voimansa ja ajatuksensa toteutuu. Alitajunnan voima on ihmeellinen.

On myös rohkeasti otettava arjessa askeleita kohti unelmiaan.

3 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Oi. Kiitos muistutuksesta :-)

RunoTalon Sari kirjoitti...

Mags, olepa hyvä...yritän tässä muistutella itseänikin :)

RunoTalon Sari kirjoitti...

Tämä aarrekarttani on alkanut toteutua. Tontti jota tuolloin ajattelin, ei käynyt toteen. Nyt Runotalo on kuitenkin tulossa tontille, jossa on valmiiksi metsälampi ja se tulee olemaan talon etupihan puolella. Aarrekartat ovat ihmeellisiä.