.

Olet sydämellisesti tervetullut Runotalon uuteen blogiin ja Voimakorttikauppaan ♥ klikkaa tästä ♥ Iloisin terveisin Sari

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämässä ja aarrekartoissa tilanteet ovat muuttuvia


Jatkoin tänään aarrekarttakurssillani. Tein tehtävän, jossa määritellään mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. Olen tehnyt tämän saman tehtävän monta kertaa aiemminkin, mutta silti se aina avaa asioita eteeni uudella tavalla. Hyvin helposti omaa elämää ja tilannetta tarkkailee liian suppeasti. Määrittelytehtävän avulla pystyin lopulta löytämään uusia näkökulmia. Niitä tutkimalla pääsin eteenpäin ja huomaan, etten tiennytkään vielä kaikkea itsestäni ja siitä mitä oikeasti haluan ja tarvitsen juuri nyt. Tilanteet muuttuvat ja ymmärrän, että eri osa-alueet painottuvat kukin vuorollaan elämässä ja myös aarrekartoissa. 

Nyt tiedän millaisia kuvia lähden etsimään aarrekarttaani varten. Yritän tehdä mahdollisimman täsmällisen kartan. Määrittelen lopputuloksen tarkemmin kuin milloinkaan aiemmin. Tuntuu hyvältä, että olen tekemässä uuden aarrekartan. Jo tämä valmistautuminenkin auttoi minua selkeyttämään päämääriäni. Hassua, että olin unohtanut aloittamisen taikavoiman vaikka niin moni aarrekarttakurssilaiseni on minulle siitä kertonut ja itsekin sen kyllä tiedän aikaisemmilta kerroilta. Aarrekartan aloittaminen saa jotain alulle. Siemen alkaa itää.

Palaan taas kunhan saan aarrekartan valmiiksi. Toivottavasti ahkeroin sen mahdollisimman pian, sillä haluan päästä nauttimaan tuloksista!

Ei kommentteja: